tiistai 29. tammikuuta 2019

Valtti-ohjelma auttaa lapsia ja nuoria löytämään harrastuksen

Mikä on Valtti-ohjelma?

Tampereen ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijat ovat olleet jo toista vuotta mukana Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta Vau ry:n Valtti-ohjelmassa, jossa tarkoituksena on löytää erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastus. Valtti-ohjelmaan voivat hakea mukaan 6-23 vuotiaat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, jotka eivät vielä ole löytäneet sopivaa liikuntaharrastusta. Fysioterapeutti opiskelijat ovat pareittain toimineet lapselle/nuorelle Valtteina, toimien ohjattavansa liikuntakaverina, tukihenkilönä, neuvonantajana ja motivaattorina noin neljän liikuntakokeilunkerran mittaisen jakson verran. Vuonna 2016 kerätyn palautteen perusteella 54% lasta/nuorta löysi liikuntaharrastuksen ja 61%:lla liikkuminen lisääntyi. Valtti-ohjelma toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tuella jatkuen myös vuonna 2019 ja Tamkin fysioterapian opiskelijat ovat jälleen mukana auttamassa ja motivoimassa erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria löytämään liikuntaharrastuksen itselleen!

https://www.vammaisurheilu.fi/ajankohtaista/valtti

Fysioterapeutti opiskelijolle Valtti-ohjelma on kuulunut pakollisena osana lasten ja nuorten fysioterapia jaksoa 1op:n verran. Opiskelijat ovat kokeneet ohjelmaan osallistumisen pääosin myönteisesti. Haasteiksi on koettu mm. perheiden ja opiskelijoiden aikataulujen yhteensovittaminen ja perheiden yllättävät poisjäämiset ohjelmasta. Valtti-ohjelman myötä opiskelijat ovat saaneet aidon kontaktin erityistä tukea tarvitsevaan lapseen ja tämän perheeseen ja ovat pystyneet hyödyntämään fysioterapeuttista osaamistaan. Samalla opiskelijat ovat tutustuneet alueellisesti erityisliikuntaa tarjoaviin yhdistyksiin, seuroihin ja varsinaisiin lajikokeiluihin.


Ft-opiskelijoiden kokemuksia:

”Valtti-projektin suurinta antia oli sen tarjoama mahdollisuus tutustua erityislasten ja -nuorten erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin. On myös palkitsevaa nähdä lapsen ilo hänen saadessaan onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa.”  ft-opiskelijan palaute 2017

”Saimme kokemusta liikuntarajoitteisen lapsen kanssa toimimisesta sekä siitä, mitä kaikkea tulee huomioida, jotta harrastaminen olisi mahdollista. Mielestämme oli hauska päästä itsekin mukaan lajikokeiluihin ja olla lapsen kaverina.”   ft-opiskelijan palaute 2017


”Kokemuksena Valtti-ohjaajana toiminen oli hauskaa sekä opettavaista. Erityisesti oli kiinnostavaa olla mukana motivoimassa nuorta löytämään miellyttävän harrastuksen itselleen. Opettavaista oli osata asettua nuoren tasolle ja ymmärtää nimenomaan hänen mielenkiintonsa kohteet. Valtti-kokeilun myötä saimme myös itse kokeilla uusia, erilaisia lajeja sekä niiden vaikutusta omaan kehoomme, mikä oli tosi hauskaa.”      ft-opiskelijan palaute 2018

Valtti-ohjelman seminaari Helsingissä, jossa esillä kuvia Valttien ja lasten lajikokeiluista.


 Kirjasi fysioterapian tuntiopettaja Maria Maljanen