tiistai 28. tammikuuta 2014

Metsätalouden ja fysioterapian koulutusohjelman opettajat tekevät yhteistyötä

Opettajat pohtivat 27.1. aamupäivän aikana innostuneesti ja ajatuksia vaihtaen PBL-lähtökohtien ja yhteenvetojen laatimisen saloja.


Kuva otettiin aamupäivän päätteeksi lupauksena yhteistyön jatkumisesta!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

TAMKin fysioterapeuttikoulutuksen opiskelijat ja opettajat valitsivat vuoden 2013 ohjaavaksi fysioterapeutiksi Jaana Virtasen


Onnittelut Jaanalle!  

Joulukuussa valmistui 24 uutta fysioterapeuttia - Sydämelliset onnittelut heille!

Torstaina 19.12. vietimme uusien fysioterapeuttien valmistumisjuhlia. Juhlallisuudet alkoivat TAMKin yhteisessä terveysalan koulutusohjelmien juhlassa. Erityiskiitos Koskiklinikan kehittämispäällikkö Tiina Runteelle koskettavasta juhlapuheesta!

Uudet fysioterapeutit todistusten jaon jälkeen.


Tilaisuudessa muistettiin opiskelijoita myös hyvästä opintomenestyksestä ja hienoista opinnäytetöistä.
Stipendejä saivat Juulia Kalliolahti, Heidi Lahtinen, Annariin Ruuskanen ja Niina Maijala.

Juhlapäivä jatkui jo perinteiseksi muodostuneella koulutusohjelman omalla tilaisuudella, jossa opiskelijat muistelivat koulutustaan sanoin ja kuvin. Yhteistyökumppanimme ja tilaisuutemme sponsori Fysioline palkitsi innovatiivisen opiskelijan (Heidi Lahtinen) ja heille opinnäytetyön tehneet opiskelijat (Heidi Jarse ja Hanne Kolehmainen). Lisäksi lehtori Hannele Anttila jakoi Tampereen Seudun Fysioterapeutit ry:n hallituksen jäsenenä ja opiskelijavastaavana liiton merkit yhdistyksen jäseniksi liittyneille uusille fysioterapeuteille.

Hannele Anttila ja Suomen fysioterapetteihin liittyneet uudet fysioterapeutit

Heidi ja Juulia saivat TAMKin opinnäytetyöstipendin (ks. http://www.theseus.fi/handle/10024/65121) 

PSHP palkitsi Niinan ja Annariinan työelämää hyödyntävästä opinnäytetyöstä (ks. http://www.theseus.fi/handle/10024/65078)

Onnea teille kaikille tuleviin haasteisiin!



lauantai 14. joulukuuta 2013

TAMK mukana Aurinkorannikon suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2013

TAMKin fysioterapian koulutusohjelman koulutuspäällikkö sai kutsun ja kunnian olla mukana Benalmadenan Suomalaiset ry:n järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa.

Ohjelmassa oli Puheenjohtaja Jorma Sillanpään avajaissanojen jälkeen Aurinkorannikon suomalaisten kuoron lauluesityksiä, Valma Rosengrenin lausuntaa, oopperalaulua ja Marja-Leena Lähteenmäen pitämä juhlapuhe.


TAMKin fysioterapeuttikoulutus mukana apuvälinemessuilla 2013

Apuvälinemessut toteutettiin Pirkkahallissa marraskuussa 2013 (http://www.expomark.fi/w/messut/apuvaline2013/). Fysioterapeuttiopiskelijoita oli mukana liikuntamaa-tapahtumassa (http://www.expomark.fi/w/messut/apuvaline2013/liikuntamaa/).




Seuraavat messut ovat ¨5.-7.11.2015. Olemme silloinkin mukana järjestelyissä!

Fysioterapeuttikoulutuksen neljäs kv-viikko lokakuussa 2013

Neljännen kv-viikon ohjelma rakentui opettajavieraiden asiantuntijaluentojen ja harjoitustuntien johtamana. Ensimmäisen kerran saimme mukaan myös bioanalytiikan opettajan ja opiskelijoita. Oheisessa kuvassa reippaita opettajia viikon järjestelyistä vastanneen lehtori Tiina Pystysen (kolmas vasemmalta) rinnalla!


TAMKin fysioterapian koulutusohjelman opettajia ja opiskelijoita oli mukana ENPHEn konferenssissa Lahdessa lokakuussa 2013

Pääset seuraamaan ENPHEn eli Euroopan fysioterapiakouluttajien toimintaa osoitteesta http://enphe.org/ENPHE.aspx ja Lahden kuulumisia osoitteesta http://enphe.org/Events/PastEvents/Lahti2013.aspx.

Ohessa pari kuvaa:



Toiminta jatkuu työryhmissä seuraavassa kuvassa näkyvistä aiheista.
Seuraavaksi on vuorossa työryhmien kokoukset Istanbulissa maaliskuussa 2014.